Retroilua Sinkan kesänäyttelyn työpajassa

Retroilua Sinkan kesänäyttelyn työpajassa 

Sherwood rokkaa Sinkan kesänäyttelyn retropajassa ja heinäkuussa perhetiistaisin. Tervetuloa Sinkkaan koko perheen kanssa!

Keravan maauimala 1970-luvulla, Sinkka

Nuoruus valtaa Sinkan! Kesänäyttely Keravan Kraffiti tuo takaisin erityisesti 1970- ja 1980-lukujen nuoruuden. Näyttely esittelee Teddy & The Tigersin ja rokkarikulttuurin kulta-aikaa, mutta kertoo myös miltä aika näytti niiden nuorten silmin, jotka tanssivat diskoissa tai viettivät aikaansa urheilukentillä.

Yläkerran retropajassa nuoruushuumaan voi sukeltaa vielä syvemmälle ja kokeilla vuosikymmenten takaisia lasten ja nuorten ajanviettotapoja kasettien kuuntelusta telttailuun, rubikin kuution ratkomiseen ja paperinukkien askarteluun.

Vanhemmat voivat kokeilla kuinka diskotanssi, pingis tai flipperin peluu luonnistuu. Flipperit toimivat kolikoilla, joten jokunen lantti kannattaa varata mukaan.

Retropaja on auki koko kesän, tarkista mahdolliset poikkeukset: sinkka.fi. Lapsiperheille on lisäksi tarjolla opastuksia ja muuta mukavaa museopuuhaa heinäkuun perhetiistaisin 5.7. ja 19.7. klo 11–16. Alle 18-vuotiaat vierailevat Sinkassa ilmaiseksi.

Taide- ja museokeskus Sinkka

Keravan Taide- ja museokeskus Sinkan vaihtuvissa näyttelyissä esitellään ajankohtaista taidetta, muotoilun historiaa ja keravalaista menneisyyttä. Näyttelyiden lisäksi Sinkka tarjoilee monipuolisia kulttuuritapahtumia, opastettuja kierroksia ja oheisohjelmaa lapsiperheille. Sinkassa voi myös nauttia pienen kahvion ja museokaupan tarjonnasta.

Lisätiedot

Sinkka on avoinna ti–su. Tarkista ajankohtaiset aukioloajat kohteen verkkosivuilta. Liput 8/5 €, Museokortti, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Ilmainen sisäänpääsy kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina.

Keravan Kraffiti – Sherwood Rocks -näyttely on avoinna 21.5.–11.9.2022. Heinäkuun perhetiistait 5.7. ja 19.7. klo 11–16. Tiedot muusta oheisohjelmasta löydät Sinkan verkkosivuilta.

Tilattavat opastukset alk. 30€ + sisäänpääsymaksu. Opastus varataan etukäteen sähköpostitse sinkka@kerava.fi tai puhelimitse 040 318 4300.

Lisätiedot www.sinkka.fi